Tervetuloa kotisivuilleni!

Olen Minna Lehtovaara, kolmen nuoren äiti, koulutukseltani luokanopettaja ja englannin aineenopettaja. Asun Muhoksella. Työskentelen apulaisrehtorin virassa Pöllönkankaan yhtenäisperuskoulussa Oulussa.

Olen lähimenneisyydessä ollut kaiken kaikkiaan kolme valtuustokautta Oulun kaupungin varavaltuutettuna. Kaikkina kolmena kautena myös valtuustoryhmän jäsenenä ja usein mukana myös valtuuston kokouksissa. Lautakuntatyössä olen ollut Hyvinvointilautakunnassa (entinen Sote-lautakunta) kaksi kautta, sekä viimeisimpänä Yhdyskuntalautakunnassa yhden nelivuotiskauden.

Olen siis ollut kuntapolitiikassa mukana 12 vuotta. Vuoden 2021 kuntavaaleissa en asettunut ehdolle - enkä myöskään vuoden 2022 aluevaaleissa. Koin, että silloin oli hyvä hetki hengähtää ja keskittyä hieman enemmän omaan hyvinvointiin, muihin harrastuksiin, sekä yhdessäoloon läheisten kanssa.

Syksyllä 2023 muutin avopuolisoni luo Muhoksen Laitasaareen. Muhoslaisuutta olen siis opetellut nyt reilun vuoden verran ja se onkin tuntunut oikein hyvältä. Muhos on mukava pienehkö kunta, jossa on kaunis luonto ja hyviä mahdollisuuksia hyvään ja onnelliseen elämään.

Kuntapolitiikka on vuosien varrella tuonut minulle paljon hyviä haasteita, puhumattakaan uusista tuttavista ja ystävistä. Haluan vaikuttaa oman kotikuntani asioihin, kuunnella kuntalaisia aidosti ja pyrkiä tekemään hyviä päätöksiä, jotta Muhos kehittyy elinvoimaisena kuntana jatkossakin. Siksi olen päättänyt asettua ehdolle myös kevään 2025 kuntavaaleissa Muhoksen Kokoomuksen ehdokkaana.

Uutena muhoslaisena en ole välttämättä tullut vielä kovin tutuksi asukkaiden keskuudessa. Rehellisesti voin myös sanoa, että en tunne kunnan jokaista kolkkaa vielä lainkaan tarpeeksi hyvin. Mielelläni ja mielenkiinnolla haluankin tutustua uuteen kotikuntaani paremmin.

Ehkä juuri Sinä voit olla tässä apuna! Toivottavasti siis tapaamme pian!

Minua saa lähestyä rohkeasti joko ihan kasvotusten, tai esim. näiden sivujen "ota yhteyttä" -lomakkeen kautta.


Tervetuloa tutustumaan minuun ja ajatuksiini yläpalkissa olevien välilehtien kautta.

Sivustojen sisältö on karkeasti kuvailtuna seuraava:

  • Minna - aloitussivut, jonka alalaidassa myös hyvin lyhyesti "Minna pähkinänkuoressa"
  • Arina Edustajisto - viimeisimpänä päivitetty sivu, jossa tietoja kevään 2022 Osuuskauppa Arinan edustajiston vaaliin liittyen.
  • Historiaa - täältä voit lukea hieman taustaa tähänastisesta elämästäni.
  • Kuntavaalit 2025 - ajankohtaista, koskien ensimmäisiä kuntavaalejani Muhoksen asukkaana.
    • Kuntavaalit 2025 "Ajatuksia" -alasivulta pääset lukemaan joitakin kirjoituksiani Muhokseen liittyen. "Ajatuksia" -sivulta pääset takaisin Kuntavaalit 2025 -sivulle yläpalkin kautta.

Olisi mukava saada viestejä ja palautetta sivuillani käyneiltä. Myös se onnistuu sähköpostitse tai "Ota yhteyttä"-lomakkeen kautta.

Ollaan siis yhteydessä! Mukavaa päivää Sinulle!


MINNA PÄHKINÄNKUORESSA:

Nimi: Minna Anne-Maria Lehtovaara

Ikä: 56v (synt. 18.7.1968, Saarijärvi)

Koti: Marraskuussa 2023 muutin avopuolisoni luo Muhoksen Laitasaareen. Ennen Muhokselle muuttoa asuin Oulussa yli 30 vuotta. Olen viihtynyt Muhoksella todella hyvin. Muhokselta löytyy helposti maaseudun rauha. Oulujoen läheisyydessä nautin olostani. Voisin istua tuntikausia vain jokea tuijotellen!

Perhe: Ihanat kolme lasta: tytär (s. 1997) ja kaksi poikaa (s. 2000 ja 2005). Kaikki kolme lastani ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan.
Perheeseemme kuului aiemmin myös ihana keskikokoinen villakoira, Donna. Valitettavasti jouduimme syksyllä 2023 jättämään Donnalle jäähyväiset pitkän, yli 15-vuoden yhteiselon jälkeen.

Avopuolisoni kautta olen saanut perheeseen myös kaksi uutta upeaa nuorta.
Lisäksi osalla nuoristamme on kumppaneita - on ollut ihan mahtavaa saada perheeseemme tätä kautta myös uusia nuoria!

Koulutus/ammatti: KM, luokanopettaja, apulaisrehtori Pöllönkankaan yhtenäisperuskoulussa
Luokanopettajan koulutusohjelmassa suoritin sivuaineopintoina musiikin ja liikunnan opinnot. Myöhemmin, töiden ohessa, olen suorittanut myös englannin aineenopettajakelpoisuuden.


Työpaikka: Pöllönkankaan yhtenäisperuskoulu, vuodesta 1995 lähtien. Aluksi olin pitkään luokanopettajana tasaisesti luokka-asteilla 1-6. Syksyllä 2015 aloitin apulaisjohtajan tehtävissä. Keväällä 2024 Oulun opetustoimessa tehtiin laaja johtamisjärjestelmämuutos. Lähes kaikki perusopetuksen apulaisjohtajan toimet lakkautettiin ja niiden tilalle perustettiin apulaisrehtorien virkoja. Hain oman kouluni virkaa ja monivaiheisen hakuprosessin jälkeen tulin valituksi. 1.8.2024 lähtien olen siis toiminut Pöllönkankaan yhtenäisperuskoulun apulaisrehtorin virassa. Tällä hetkellä hallinnon tehtävien lisäksi opetan myös muutaman tunnin viikossa koulumme S2 (suomi toisena kielenä) -oppilaiden ryhmää.

Harrastukset: Olen liikunnan ja kulttuurin ystävä. Olen vuosien varrella harrastanut monenlaista liikuntaa (pyöräily, karate, kuntosali, ryhmäliikunta, tanssi, itämainen tanssi, jooga). Tällä hetkellä käyn viikoittain joogassa. Lisäksi pyöräilen, kävelen luonnossa ja kuntoilen aina kun ehdin. Monenlaista omakotiasujan arkeen kuuluvaa hyötyliikuntaa unohtamatta. Olen koko ikäni harrastanut myös musiikkia eri muodoissa. Olen laulanut monissa eri kuoroissa ja nautin myös monenlaisen musiikin kuuntelusta. Voin tituleerata itseäni myös kulttuurin suurkuluttajaksi ja penkkiurheilijaksi.

Politiikka: Tällä hetkellä ei poliittisia luottamustoimia. Olen ehdolla uuden kotikuntani Muhoksen kuntavaaleissa Kokoomuksen listalta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoäänestys kotimaassa 2.-8.4.2025 ja ennakkoäänestys ulkomailla 2.-5.4.2025

Olen aiemmin ollut entisessä kotikunnassani Oulussa varavaltuutettu/valtuustoryhmän jäsen ja hyvinvointilautakunnan jäsen (kaudet 2008-2012, 2013-2017), sekä varavaltuutettu/valtuustoryhmän jäsen ja yhdyskuntalautakunnan jäsen (kausi 2017-2021). Poliittinen puolueeni on Kansallinen Kokoomus.

Muut luottamustoimet: Osuuskauppa Arinan edustajiston jäsenyys. Meneillään on toinen kauteni edustajistossa, keväästä 2022 alkaen.

Motto: Positiivisuuden kautta!